Vuosi 2023
Tammikuu 2023
Alkaneen vuoden ensimmäinen jäsentapaaminen oli 18.1.2023 Pääkirjasto Metson Tammi-salissa. Kuulimme FT Reetta Eirasen kiinnostavan esityksen aiheesta ”Kansallisuusaate, sukupuoli ja Tengströmin piiri”.
Tampereen Akateemiset Naiset ry. myönsi vuoden 2022 kannustuspalkinnon LL Elli Tapiola-Järvisen lahjoitusvaroista FT Reetta Eiraselle hänen historian alan väitöskirjastaan: Lähisuhteet ja nationalismi: Aate, tunteet ja sukupuoli Tengströmin perheessä 1800-luvun puolivälissä.
Tilaisuudessa professori, emerita Päivi Korvajärvi julkisti palkinnon myöntämisen perustelut. Dosentti Lea Henriksson kertoi kannustuspalkintojen jakamisen taustasta vuodesta 1996. Palkinto myönnetään korkeatasoisesta opinnäytetyöstä, joka tukee TANryn tarkoitusta ja ja tavoitteita. Kannustuspakinnon saajia on 21. He edustavat monipuolisesti eri tieteenaloja.
Helmikuu 2023
Pirkanmaan hyvinvointialueen hankintajohtaja, HTT Anniina Tirronen esitelmöi 8.2.2023 Pääkirjasto Metson Tammi-salissa aiheenaan tulosperustainen julkisten palvelujen hankinta hyvinvointipalveluissa. Esitys perustui hänen hallintotieteen alan väitöskirjansa ”Tulosperusteinen palvelujen järjestäminen julkisella sektorilla” tuloksiin. Esitys avasi myös Pirkanmaan hyvinvointialueen hankintatoimen kokonaisuutta, tavoitteita ja ohjausta. Esimerkkinä teorian ja käytännön yhdistämisestä kuultiin Case Tampereelt ” Tesoman allianssi. Ohjaus tavoitteilla ja visioilla”.
Tilalaisuuden puheenjohtajana toimi YTM Eeva Päivärinta. Hänellä on vankka sosiaalialan kokemus, joka ryyditti monin tavoin tilaisuuden antia.
Maaliskuu 2023
TANryn sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 15.3.2023 Hyvinvointikeskus Tampellanrannassa, Verstaankatu 17, 33180 Tampere.
Ennen vuosikokouksen alkua tutustumme Hyvinvointikeskus Tampellanrannan toimintaan yksikönjohtaja Heini Niemisen johdattamana.Maaliskuu
Silpomisen monet kasvot
Zontakerho Tampere 1 ja Tampereen Akateemiset Naiset järjestivät luentotilaisuuden teemana naisiin kohdistuvan väkivallan vastustaminen tiistaina 28.3.2023 Pääkirjasto Metsossa.
Tilaisuuden avasi LKT, professori emerita TaY/Tays, Pirkko-Liisa Kellokumpu-Lehtinen.
Lääketieteellisen näkökulman avasi LT, gynekologian erikoislääkäri, kl. opettaja TaY/Tays Riikka-Liisa Vuorinen. Yhteiskunnallinen näkökulma oli Solomie Teshome puheenvuoron teema. Hän on Ihmisoikeusliiton asiantuntija, sukupuolistuneen väkivallan vastainen työ..
Keskusteluun ottivat osaa luennoitsijat, läsnäolijat sekä Duin Ghazi, Ihmisoikeusliiton sukupuolistuneen väkivallan vastaisen työn päällikkö.
Toukokuu
Tampereen Akateemisten Naisten kevätretki suuntautui Huittisiin 6.5.2023.
Ajatus retkestä Huittisiin virisi jo ennen korona-aikaa Työn murros -seminaarin yhteydessä vuonna 2019. Seminaari toteutettiin yhdessä Huittisten Seudun Akateemisten Naisten kanssa. Huittinen sijaitsee Turun, Tampereen ja Porin kaupunkien muodostaman kolmion keskellä eteläisessä Satakunnassa, reilun tunnin matkan päässä Tampereelta. Huittisten Seudun Akateemiset Naiset on erittäin vireä paikallisyhdistys ja he ovat toivottaneet meidät tervetulleiksi Huittisiin. Retken aikana saamme kuulla lisää heidän toiminnastaan. :
Lähdimme aamulla kello yhdeksän tilausbussilla Tampereelta Keskustorilta, Vanhan kirkon edestä kohti Huittisia, jonne saavuimme runsaan tunnin ajomatkan jälkeen. Vierailun aluksi teimme visiitin Toripuotiin, jossa kahvittelimme ja ostimme matkamuistoiksi paikallisia tuotteita.
Seuraavaksi tutustuimme oppaan johdolla Huittisten kirkkoon ja Huittisten museoon. Lounaan nautimme Lounas Brewer’s Pubissa, jonka jälkeen ohjelmassa oli retki Ripovuoren näköalapaikalle, jossa Huittisten yhdistys tarjosi retkikahvit.
Palasimme kotiin Tampereelle illansuussa virkistäytyneinä ja iloisin tunnelmin
Iloisina ja aurinkoisin terveisin TANryn hallitus sekä retken puuhahenkilöt
Eira Juntti & Merja Nurmi
Kesäkuu
KEVÄTKAUSI PÄÄTETTIIN VIIKINSARESSA
Päätimme kevätkauden 2023 Viikinsaaressa tiistaina 6.6.2023.
Ohjelmassa oli opastettu saarikierros, jonka aikana tutustuimme Viikinsaaren historiaan, sen nykyiseen toimintaan ja luontoon. Oppaamme oli yhdistyksen jäsen ja Tampereen Matkailuoppaiden puheenjohtaja DKK Anja Hakkarainen.
Elokuu 2023
Luontoretki Hervantajärvelle peruuntui.
Syyskuu 2023
Ajankohtaista Pirkanmaan hyvinvointialueelta 6.9.2023 Pääkirjasto Metsossa
Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali-ja terveysjohtaja Taru Kuosmasen aihe oli: ”Mitä kuuluu Pirkanmaan hyvinvointialueelle”.
Vierailu Sopimusvuori ry:n työvalmennusyksiköön Hiedanrannassa 27.9.2023
Tutustuimme Sopimusvuori ry:n työvalmennusyksikkön toimintaan yksikön vastaavan Hanne Honkoliinin johdattamina. Sen jälkeen kahvittelimme Kartanokahvilassa.
Hiedanranta on uusi tulevaisuuden kaupunginosa Näsijärven rannalla.
Lokakuu 2023
Tutustuimme Poliisimuseon Väritetty totuus – Taiderikoksia Suomessa -näyttelyyn opastetulla kierroksella 25.10.2023.
Näyttely esittelie keskeisiä Suomessa tehtyjä taiderikoksia ja poliisin niistä tekemää tutkintaa. Näimme väärennöksiä mm Gallen-Kallelan, Schjerfbeckin, Picasson ja Légerin töistä. Kaikki teokset kuuluvat nykyään Poliisimuseon kokoelmiin.
Taiderikosnäyttely ei olllut varsinainen taidenäyttely, vaan se kertoi taiderikoksista ja niiden historiasta sekä poliisin ja taideasiantuntijoiden yhteistyössä tekemästä tutkinnasta.
Vuosi 2022
Joulukuu 2022
Vietimme perinteisesti pikkujoulua yhteisen jouluaterian merkeissä Ravintola Henriksissä torstaina 1.12.2022.
Marraskuu 2022
Osallistuimme 23.11.2022 opastettuun näyttelyyn Thomas Houseago – WE with Brad Pitt and Nick Cave Sara Hildenin taidemuseossa. Ennen opastuksen oli tilaisuus nauttia Cafe Saran antimista vapaamuotoisen keskustelun merkeissä.
Lokakuu 2022
Lauantaina 29.10.2022 TANry vietti iltajuhlaa, jossa juhlistettiin yhdistyksen 73 vuotta ja SANL:n 100 vuotta. Juhlapaikka oli Ravintola Heinätori Pyynikintorin laidalla. Juhlassa FT Reetta Eiranen palkittiin yhdistyksen kannustuspalkinnolla.
Tampereen Akateemiset Naiset on hallituksensa kokouksessa 3.10.2022 päättänyt myöntää palkinnon tänä vuonna filosofian tohtori Reetta Eiraselle. Väitöskirjan nimi on: ”Lähisuhteet ja nationalismi. Aate, tunteet ja sukupuoli Tengströmin perheessä 1800-luvun puolivälissä” ja oppiaine on historia. Reetta Eiranen puolusti väitöskirjaansa kesäkuussa 2019.
Reetta työskentelee tätä nykyä tutkijatohtorina Tampereen yliopiston tutkijakollegiumissa ja hänellä on siten hieno mahdollisuus jatkaa tutkimustyötään.
Tampereen Akateemisten Naisten hallitus päätti palkinnon suuruudeksi 500 euroa.
Tampereen Akateemiset Naiset ry kannustaa uuden naisiin ja sukupuolten suhteisiin kohdistuvan tutkimustyön jatkuvuutta. Parhaimmat onnittelumme!
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa:Lähisuhteet ja nationalismi : Aate, tunteet ja sukupuoli Tengströmin perheessä 1800-luvun puolivälissä – Trepo (tuni.fi)
Syyskuu

TAnryn syksyn ohjelman aloitti vierailu Palvelutalo Kotipirttiin 28.9.2022.
Kotipirtin toiminnanjohtaja Mari Anttila otti meidät vastaan. Kuulimme illan aikana, millaista on olla töissä Kotipirtillä. Siitä meille kertoi hoitotyön ammattilainen. Hän pohdiskeli millaista on työskennellä vanhustyössä tänään.
Elokuu 2022
TANryn syyskauden aloitti vierailu Amurin työläismuseokortteliin tiistaina 16.8.2022.
Syyskauden aloitus johdatti TANryn jäsenet jälleen Tampereen historiaan. 1800-luvun lopulla Tampereelle perustettiin Amurin työläiskaupunginosa, jossa asui muun muassa Finlaysonin työntekijöitä.
Opastetun museokierroksen ”Verhot heiluu” aikana tutustimme amurilaiseen elämänmenoon.
Verhot heiluu -teemakierroksen aikana kuultiin amurilaisten elämänmenosta, johon ovat liittyneet niin sisällissodan kurimukset, kieltolain kiertäminen kuin värikäs nimihistoriakin. Tutuiksi tulivat myös värikkäät persoonat, joita Amurissa on riittänyt vähintään kokonaisen pienen kylän verran. Naapureiden asioista pysyttiin perillä, ja kerrotaankin, kuinka Amurissa aina verhot heiluivat.
Kesäkuu 2022
Keskiviikon 1.6. 2022 ohjelmassa oli kävelykierros: Verraton Wivi Lönn 150 vuotta.
Tampereella 150 vuotta sitten syntynyt arkkitehti Wivi Lönn teki mittavan uransa ensimmäiset suuret suunnittelutyönsä kotikaupungissaan. Kävelykierroksella tutustutaan Lönnin elämäntarinaan, hänen piirtämiinsä rakennuksiin ja niiden syntyhistoriaan.
Oppaana toimi jäsenemme DKK Anja Hakkarainen, Tampereen Matkailuoppaat ry:n puheenjohtaja ja auktorisoitu opas.
Toukokuu 2022
Keskiviikkona 4.5.2022 vierailimme Sara Hildenin taidemuseossa ja tutustumme oppaan johdolla taiteilija Anna Retulaisen näyttelyyn Hiljaisuus.
Anna Retulainen (s. 1969) on yksi valovoimaisimpia suomalaisia taidemaalareita. Hän on kriitikoiden ja suuren yleisön arvostama taiteilija, joka on tehnyt maalaamisen prosessin näkyväksi mukaansatempaavalla ja ymmärrettävällä tavalla. Koko museon käsittävässä katsauksessa esitellään Retulaisen tuotantoa vuodesta 2003 alkaen. Näyttelyssä on esillä myös ennen näkemättömiä uusia teoksia, jotka käyvät vuoropuhelua aiemman tuotannon kanssa. Näyttely rakentuu temaattisista kokonaisuuksista, joita ovat Asetelma, Puutarha, Kohtaaminen ja Muistaminen. Maalausten lisäksi esillä on piirustuksia.
Lauantaina 14.5.2022 oli Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry:n (SANL) 100 -vuotisjuhla Hotelli Kämpin Peilisalissa Helsingissä. Tilaisuudessa julkistettiin SANL:n uudet kunniajäsenet, yksi kustakin paikallisyhdistyksestä. TANryn pitkäaikainen puheenjohtaja FM, SHO, SHJ Anneli Malmi on yksi tilaisuudessa nimetyistä SANL:n kunniajäsenistä. Hän on toiminut yhdistyksemme puheenjohtajana 1999 – 2008 sekä SANL:n keskushallituksen jäsenenä 2001 – 2007. Anneli Malmi oli SANL:n 2. varapuheenjohtaja 2005 – 2007.
Huhtikuu 2022
To 7.4. 2022 kävimme katsomassa Tampereen Teatterissa näytelmän Vahvaksi oppinut on sisältä hauras. Se kertoo fiktiivisen tarinan Sylvi Kekkosen ja Marja-Liisa Vartion kohtaamisesta.
Ti 26.4. klo 18–19:30 – Lukupiiri: Marja-Liisa Vartio, Kaikki naiset näkevät unia (1960).
Maaliskuu 2022
Ma 21.3. 2022 TANryn Vuosikokous. Metso, Kanerva-sali.
Ke 23.3. klo 18–19:30 – Lukupiiri: Laura Malmivaara, Vaiti, Otava 2021.
Helmikuu 2022
Ke 16.2. klo 18–19:30 – Kirjastoneuvos Tuula Martikainen: Tampereen Teatterikerho vuodesta 1945. Pääkirjasto Metso, Kanerva-sali (HUOM! Sali vaihtunut aiemmin ilmoitetusta).
Tampereen Teatterikerho perustettiin vuonna 1945 vahvistamaan teatterilaisten ja yleisön välistä yhteyttä. Tuula Martikainen kertoo Tampereen Teatterikerhon historiasta ja merkityksestä tamperelaisessa kulttuurielämässä.
Ke 23.2.2022 klo 18–19:30 – Lukupiiri: Pajtim Statovci, Bolla, Otava 2019.
Tammikuu 2022
Tammikuun jäsentapaaminen on peruttu koronatilanteen vuoksi. Tapahtuma siirtyy helmikuulle.
Ke 26.1.2022 klo 18–19:30 – Lukupiiri: Kjell Westö, Tritonus, Otava 2020.
Joulukuu 2021
To 2.12. klo 18:00 – Jouluillallinen ravintola Henriksissä. Lisätiedot tapahtumasta, menusta ja ilmoittautumisesta on lähetetty jäsenille sähköpostitse.
Ke 8.12. klo 18–19:30 – Lukupiiri: Rakel Liehu, Valaanluiset koskettimet, WSOY 2020.
Marraskuu 2021
Ma 8.11. klo 17.30–19.00 – Kirjailija Lassi Hakulinen esittelee uusimman kirjansa Kronstadtin varjot (2020). Pääkirjasto Metso, Kanerva-sali.
Ke 10.11. klo 18–19:30 – Lukupiiri: Marketta Pyysalo, Kehrääjä, Teos 2021.
Ti 16.11. klo 18–19:30. – Digikoulutus I: Some tutuksi. YTM Aino Penttilä, viestinnän asiantuntija, Villivisio Oy. Käydään läpi sosiaalisen median eri kanavia, niiden ominaisuuksia ja käyttöä sekä käytön turvallisuutta. Koulutus tapahtuu Villivision tiloissa Hämeenkatu 23 A (6. krs). Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Ke 24.11.2021 klo 18–19:30 – Digikoulutus II: Some tutuksi. YTM Aino Penttilä, viestinnän asiantuntija, Villivisio Oy, Hämeenkatu 23 A (6krs.).
Lokakuu 2021
Ke 13.10. klo 18 – Lukupiiri: Elizabeth Strout, Olive Kitteridge, Tammi 2020.
Ti 26.10. klo 18–20. – Syöpätautien professori emerita Pirkko Kellokumpu-Lehtinenpuhuu aiheesta Syövän hoidon uudet tuulet. Pääkirjasto Metso, Kuusi-sali. Ei ennakkoilmoittautumista. Tuo myös ystävä mukanasi!
Syyskuu 2021
Ke 15.9. klo 18 Lukupiiri – Anni Kytömäen Kultarinta
Ke 29.9. klo 16.30-18 – Vierailu Pyynikinlinnaan
Vierailemme Emil Aaltosen museossa Pyynikinlinnassa, Mariankatu 40, Tampere. Tutustumme opastetun kierroksen aikana museoon ja näyttelyihin sekä Emil Aaltoseen elämään. Museossa on pysyvien näyttelyiden lisäksi esillä Nanso 100 vuotta -juhlanäyttely. Opastus kestää noin tunnin. Museon sisäänpääsy on 3 euroa, myös museokortti käy. TANry kustantaa opastuksen. Ilmoittautumiset viimeistään perjantaina 24.9. Jäsenille on tiedotettu ilmoittautumisesta sähköpostitse. Näyttelyn tiedot löytyvät täältä: http://www.pyynikinlinna.fi/nanso-100-vuotta/